…ja pahiksina krokotiilit

Posted: helmikuu 7, 2006 in Teatteri
Avainsanat:, ,

Toukokuun ensimmäisellä viikolla pääkaupungissa saadaan perinteisesti nauttia idän ihmeistä, kun Aasia Helsingissä -festivaali tuo Pohjolan perukoille aasialaista teatteria, tanssia ja elokuvia. Ennen sitä voi pahinta nälkää hillitä Helsingin kaupunginteatterissa.

Kävin katsomassa kiinalaisen Kong Xinyuanin ohjaaman, satoja vuosia vanhaan kansantaruun pohjautuvan näytelmän Väärennetty morsian, jossa suomalaisten näyttelijöiden tekemisen riemu iskee rampin yli kuin miljoona volttia. Erityisen valloittavia ovat tanssijoiden esittämä morsiamen kantomatka kotikonnuilta sulhon luo sekä näyttelijä Risto Kaskilahden ihailtavalla notkeudella tulkitsema naittaja. Jo pelkästään hänen palosireenin melodiaa jäljittelevä, toistuva tervehdysulinansa on virtuoosimainen.

Aasialaisen teatterin salaisuuksia valottaa hauskalla ja kiinnostavalla tavalla myös Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitoksen opiskelija Minna Heikkilä, joka kertoo blogissaan työkokemuksistaan thaimaalaisessa Patravadi Theatressa. Siinä vaiheessa, kun ilkeästä krokotiiliheimosta kertovan Chalawanin tarinan ensi-iltaan on tunti ja joku järjen jättiläinen käy paikkaamassa näyttämön lattiaa öljypohjaisella maalilla, jonka kuivuminen kestää kahdeksan tuntia, minä repesin päätteeni äärellä. Lukekaa ja nauttikaa!

Advertisements

Kommentointi on suljettu.