Avainsanaan ‘Anssi Kela’ liitetyt artikkelit

Valmista taideteosta kiehtovampaa on seurata sen syntymistä. Mikä vaihtoehtojen määrä tekijöillä onkaan. Eksyksissä oleminen voi joskus olla riemullista, mutta päästäkseen ainutkertaiseen lopputulokseen taiteilijoilta vaaditaan näkemystä ja pätevää navigointitaitoa. Olen kuluneen alkuvuoden seurannut Anssi Kelan polkaiseman Biisiringin antia. Ideana on työstää musiikkia porukalla Kelan sävellysaihiosta GarageBand ’11 -ohjelman avulla. Tänään verkkoon pärähti uusi versio (vaihe 8), jossa [...]

Anssi Kela on keksinyt mainion idean: Biisiringin, joka toimii verkossa. Ideana on työstää musiikkia porukalla Kelan sävellysaihiosta GarageBand ’11 -ohjelman avulla. Kun kappale aikanaan valmistuu ja julkaistaan, sen tuotto ohjataan kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen. Viime vuoden lopulla Kelan blogissaan esittämä avoin kutsu houkutteli runsaasti ringistä innostunutta väkeä, ja muusikkopaikat saatiin nopsaan täytettyä. Homma lähti saman tien käyntiin, ja [...]