Yritin muistella, missä ja kenen toimesta kuulin ensimmäisen kerran Roxy Musicin tuotantoa. Tilanne ja tarkka ajankohta jäivät ankarasta mietiskelystä huolimatta hämärän peittoon, mutta kappaleen muistan selvästi – Do the Strand. Minulle on usein käynyt niin, että yksi biisi on herättänyt uteliaisuuteni ja pakottanut liikkeelle, toisin sanoen ottamaan selvää, millainen bändi kyseistä musiikkia tekee ja löytyisikö [...]
Arkisto kohteelle tammikuu, 2011
Ovi painuu kiinni, juhlat päättyy
Posted: tammikuu 30, 2011 in ♪♫ Sunnuntaiklassikko ♪♫, MusiikkiAvainsanat: Avalon, Brian Eno, Bryan Ferry, Do the Strand, Roxy Music
Tasapainoilua, todistaa Torvinen
Posted: tammikuu 26, 2011 in Blogit, MusiikkiAvainsanat: Anssi Kela, biisirinki, Juha Torvinen
Anssi Kela on keksinyt mainion idean: Biisiringin, joka toimii verkossa. Ideana on työstää musiikkia porukalla Kelan sävellysaihiosta GarageBand ’11 -ohjelman avulla. Kun kappale aikanaan valmistuu ja julkaistaan, sen tuotto ohjataan kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen. Viime vuoden lopulla Kelan blogissaan esittämä avoin kutsu houkutteli runsaasti ringistä innostunutta väkeä, ja muusikkopaikat saatiin nopsaan täytettyä. Homma lähti saman tien käyntiin, ja [...]