Duunarin työajat
Ylihuomenna eli lauantaina 17.5. kirjailijan työstä kiinnostuneiden kannattaa suunnistaa Porvooseen, sillä silloin selviää muun muassa, miksi Jouko Sirola on valinnut duunarin työajat. Tänä keväänä toimintansa aloittaneen Särö-akatemian yleisötilaisuudessa ääneen pääsee myös Anne Leinonen. Kaksikko keskustelee kirjailijan rutiineista ja työtavoista sekä pohtii aineiston hankintaan, hauduttamiseen ja työstöön liittyviä kysymyksiä. Miksi jokin tietty idea alkaa kiehtoa niin paljon että sen toteuttaa, vaikka ideoita on vihkot täynnä?
Porvoon kansalaisopistossa (Mannerheiminkatu 3) klo 12.30-13.30 pidettävään tilaisuuteen on vapaa pääsy. Yhteistyössä ovat mukana Itä-Uudenmaan liitto, Polte ja WSOY:n kirjallisuussäätiö. Ja mikäli Porvooseen asti sompailette, jääkää yöksi! Käynnissä olevan Museoviikon kunniaksi Porvoon museon toimipisteisiin on vapaa pääsy sunnuntaina 18.5.