Irlannissa asuva Stello piipahti kommentoimassa eilistä merkintääni, ja vastauksen kirjoitettuani päätin vierailla hänen blogissaan. Onneksi tein niin, sillä muuten olisin jäänyt paitsi tätä hykerryttävää lukukokemusta. Itsekin Intiassa matkustaneena en voi kuin hämmästellä erikoistoimittajan asennetta.
Toimin taas liikennepoliisina ja ohjaan kävijät uuden suosikkiblogini äärelle, Keskeneräisten ajatusten kaatopaikalle. Musiikki- ja kulttuurikuvioista tuttu Hannu Oskala analysoi tämänpäiväisessä merkinnässään Suomen Kuvalehden (12-13/2008) Eksyksissä-juttua, jossa luodataan Naton Afganistan-operaatiota sekä Suomen osuutta rauhanturvaamisessa. Jutun sisältämää “kiimaista militarismia” arvosteleva Oskala ei heittele mielipiteitään mutu-pohjalta, vaan esittelee ja perustelee oman näkemyksensä osana laajempaa kontekstia.
Kiinnostava on myös Oskalan —> kirjoitus Mikkelin kulttuurivihamielisyydestä, joka ilmenee muun muassa haluna lakkauttaa kaupungin orkesterin toiminta. Hän muistuttaa, miten itseisarvoinen taide on pysyvintä, arvokkainta ja parhaimmillaan jopa yhteistä identiteettiämme määrittävää, mutta nykymenolla tulevaisuus ei Oskalan mukaan näytä erityisen hyvältä: “Suomen henkinen maisema tulee muuttumaan. Tämän maan “idea”, suomenruotsalaisten johtama nationalistinen projekti, perustui kulttuurille, korkea-kulttuurille; jalostetulle kielelle, musiikille ja taiteelle. Nyt olemme ilmeisesti valmiita hylkäämään sen.
Mitä meillä on tarjota tilalle? Mitä jää jäljelle, jos se otetaan pois?
IHANAA LEIJONAT, IHANAAAAAA! VAIKKA TEKEE KIPEEÄÄ, EI HAITTAAAAAAA!”
