Intialaista ryhmäjumppaa

Näin karkauspäivän kunniaksi esittelen Youtuben äärettömästä aarteistosta intialaisen —> kosiotanssin. Tässä sitä on rytmiä ja liikunnan iloa, ihan ehtaan Bollywood-tyyliin. Huomatkaa myös, miten hämmästyttävän usein porukka ehtii vaihtaa biisin aikana vaatteita. Video ei ole teknisesti kovin hääppöinen, mutta suosiota se ei ole syönyt: jos kävijämittarin luku pitää paikkansa, tätä intialaista ryhmäjumppaa on ihaillut jo lähes 8 ja puoli miljoonaa katsojaa!

Sieluton biologi synkistelee

Nyt voi taas tuulettaa ja isosti kaverin puolesta. Sanavalmis kollegani Särössä, toimitussihteeri Tiina Raevaara, on saanut —> kustannussopimuksen. JESSS!!! Synkkiäkin sävyjä sisältävän esikoisteoksen julkaisee ensi syksynä Teos.

Syöpägenetiikasta väitellyt Tiina, tai sieluton biologi kuten häntä ystävällisesti tituleeraamme, ei ole kirjoittajana eilisen teeren tyttöjä. Hänen novellejaan on julkaistu Usvassa, ja uusin niistä, Sudenkorento, vie lukijan suolle, toisenlaiseen todellisuuteen. Väitöskirjaan voi tutustua Ethesis-palvelussa.

Lisäys klo 15.10
“Vähän provosoiden voisi kehottaa niitä, jotka nyt ovat syvällä rintaäänellä syyttämässä Lillqvistiä ja muita historiallisen ikonien suhteen taiteellisia vapauksia ottaneita “historian vääristelystä”, miettimään oikein tarkkaan ja hartaasti, minkä puolesta kesällä 1944 lopulta oikein taisteltiin. Väittäisin, että aika selkeästi enemmän siellä kamppailtiin Lillqvistin sanan- ja mielipiteenvapauden puolesta kuin sen hyväksi, että Ilaskivi, Hägglund, Iisalo tai kukaan muukaan saisi tulevaisuudessa määrätä oikeaoppisten näkemysten sisällön sekä sallitun kritiikin ja huumorin rajat.“

Kirjoittaja ei ole kuka tahansa yleisönosastojen mielipideautomaatti, vaan yksi lempibloggaajistani, poliittiseen historiaan erikoistunut valtiotieteen tohtori Markku Jokisipilä, joka ottaa kantaa ohjaaja Katariina Lillqvistin Uralin Perhonen -animaatioelokuvasta nousseeseen keskusteluun. Itse jaksan ihmetellä kovasti sitä tosiasiaa, että animaatioelokuvan teilaajat käyttäytyvät tismalleen samoin kuin lukuisat Kristian Smedsin ohjaaman Tuntemattoman sotilaan arvostelijat, toisin sanoen langettavat tuomionsa ilman, että ovat edes nähneet kyseistä teosta. Anna mun kaikki kestää.

Särön kirjoittajakoulutus

Pähkäiletkö keskeneräisen romaanin tai novellikokoelman parissa? Apu löytyy vanhasta kulttuurikaupungista, sillä porvoolainen kirjallisuus- ja kulttuurilehti Särö käynnistää huhtikuussa kirjoittajakoulutuksen, jossa opettajina toimivat Jyrki Kiiskinen, Anne Leinonen ja Jouko Sirola. Osa koulutuksesta toteutetaan yhteistyössä Oriveden Opiston kanssa.

Lokakuun loppuun asti kestävä koulutus koostuu luennoista, ryhmäpajoista ja henkilökohtaisesta ohjauksesta. Koska kirjailijan työ ei ole pelkästään sanojen työstämistä, hautomossa perehdytään myös sosiaalisiin ja taloudellisiin asioihin kuten kirjallisen kentän toimijoihin, apurahajärjestelmään, markkinointiin sekä eläkeasioihin. Pääosa koulutuksesta järjestetään viikonloppuisin Porvoon kansalaisopiston tiloissa. Hakuaika päättyy 25.3. Lisätietoja löytyy —> täältä.

Lisäys klo 14.45
Netissä vellova lapsiporno ja taiteilijoiden oikeus nostaa esiin yhteiskunnallisia epäkohtia puhuttavat myös Uuden Suomen bloggaajaa —> Paula Holmilaa, jonka merkintä on jo herättänyt tiukkaa mielipiteenvaihtoa sensuurin tiimoilta.

Sitten voidaan tietenkin keskustella myös toimittajien kyvyttömyydestä välittää oikeaa tietoa. —> Eero Tammi valottaa viime perjantaina HS:n Nyt-liitteessä julkaistua, Valtteri Väkevän kirjoittamaa juttua Filmihullun tekijöistä. Toimittajan missio on jokseenkin eriskummallinen ja käytös pöyristyttävää. Tämä on taas niitä hetkiä, jolloin minua aidosti hävettää kollegan toiminnan vuoksi. Merkintä löytyi via Sedis.

Ja vielä yksi lisäys. Nostan tänne framille Tapanin kysymyksen omasta kommenttilootastani. Haloo te kaikki kansanrunouden harrastajat ja muut kirjallisuusfriikit! Kuka teistä tietää alkuperäisen lähteen seuraaville säkeille:

“Kuu paistaa heleästi,
kuollut ajaa keveästi,
ethän pelkää piikaseni.”

Sukellusretkellä

Sukelsin uteliaisuudesta kävijälinkin toiseen päähän ja löysin kiehtovan blogin, tai itse asiassa parikin. Memoria volatilis lienee monille bloggaajille tuttu, mutta minulle espoolaistuneen Jussin sivuston laaja-alaisuus oli ihana yllätys. Läjäpäin kiehtovaa tietoa keskiajasta ja viikinkiajasta! DI:n koekeittiö resepteineen! Ja neulomisesta innostuneille tarjolla on lankoihin, malleihin ja tekniikoihin liittyvät hyötysivut, sillä DI:n kumppani Marjut viihtyy käsitöiden parissa. Eläimiäkään ei ole unohdettu, sillä sivustolla seikkailee terhakoita kissoja.

Spekulointi WSOY:n liepeillä sen kun jatkuu. Ajatus Kirjojen kustannuspäällikkö Jan Erola ounastelee Touko Siltalan seuraajaksi Tammessa 1997-2006 yleisen kirjallisuuden kustannusjohtajana toiminutta Jaakko Tapanista.

Lisäys 24.2. klo 10
Päivitin blogilistaani, korjasin linkkiyhteyksiä ja toin joukkoon lisää taiteilijoita ja sanavalmista väkeä. Tsekatkaapa ainakin nämä: Cholegh, Kapasia, Morganismi, Naulasaarella, Talvipiha 2:0 ja Yrttimaan aikakirja.

Kemi metsästää nettisarjiksia

Piirtäjät hohoi! Nyt olisi kysyntää raflaavalle viivalle ja tenhoaville tarinoille. Kemin pohjoismaisessa sarjakuvakilpailussa etsitään tänä vuonna taiteellisesti ansiokkaita, ennen julkaisemattomia nettisarjakuvia. Aihe ja pituus ovat vapaasti itse määriteltävissä. Kilpailuaikaa on 25.4. saakka, ja lisätietoja löytyy —> täältä.

Oikolukijoiden sukupuutto

Lieneekö ärsytyskynnykseni liian matalalla, mutta sain lähes primitiivireaktion lukiessani Rakel Liehun runokokoelmaa Bul bul (WSOY, 2007). Miten huikeaa tekstiä, miten surrealistisia näkyjä! Olen juuri meren rannalla rottalauman seurassa (Herra Rattuksen pitäisi ehdottomasti lukea tämä) ihmettelemässä lampaanjuustonvalkoista Olentoa, kun tunnelma särähtää rikki. Tekstissä on kirjoitusvirhe: aggressiivisia-sana on kirjoitettu yhdellä g-kirjaimella.

Minun on vaikea uskoa, että Liehu tekisi tällaisen virheen, mutta mikäli näin on, missä ihmeessä kustannustoimittaja on luuhannut? Tahdon oikolukijat takaisin! Ja saman tien heitä voisi palkata laumoittain sanoma- ja aikakauslehtien toimituksiin, sen verran pöyristyttäväksi kirjoitus- ja ladontavirheiden määrä on printtimediassa kasvanut. Vali-vali, nari-nari, mur-mur!

Peitset tanassa kirjallisuuden kentällä

Uuden Suomen bloggaajiin lukeutuva —> Jukka Relander pui analyyttisesti suurkustantamojen tilaa ja WSOY:n kärkikirjailijoiden siirtymistä Siltalan veljesten tulevaan kustantamoon. Hän myös kritisoi Otavan tapaa ostaa talliinsa suurella rahalla lahjakkaita kirjailijoita, mutta siihen kiinnostus sitten lopahtaakin. Esimerkkinä hän mainitsee Juha Itkosen romaanin Kohti, joka Relanderin mukaan olisi tarvinnut huomattavasti tiukempaa toimittamista ja radikaalia lyhentämistä. Ilmiö kiteyttää kustantamojen nykysuuntauksesta olennaisimman: eurot ovat kirjan sisältöä ja laatua tärkeämpiä.

Eilen kirjoitettuun merkintään saatiin tänään uutta tietoa: Jari Tervo pysyy WSOY:llä. Alkusyksystä ilmestyy trilogian ensimmäinen osa Troikka, ja myös seuraavat osat julkaisee WSOY.

Tervo on antanut tilanteen johdosta julkisen kommentin: “Käsikirjoitusteni ensilukijana kustantamossa on toiminut jo kohta kahdenkymmenen vuoden ajan Harri Haanpää. Hän on armoton ja lämminsydäminen lukija, kustantamisen suuri ammattilainen. Arvostan kumppanuutta Haanpään ja WSOY:n kanssa ja haluan sen jatkuvan myös tulevaisuudessa.“

Ritarit ovat asettautumassa riveihin. Jään kiinnostuneena odottamaan taistelun seuraavaa vaihetta: kuka kehuu, haukkuu ja haastaa kenetkin?

Lisäys klo 17.50
Juha Itkonen oikaisee tänään Relanderin blogin kommenttilootassa itseään koskevat väitteet:

“Korjaan lyhyesti perättömän väitteen: siirtymiseeni Otavalle ei liittynyt minkäänlaista setelitukkoa, ei paksua eikä ohutta. Mitä tulee Kohti-romaanin laajuuteen, se on visioni mukainen ja omalla vastuullani. Kustannustoimittaminen oli aktiivista ja paneutuvaa. Tähänastisella urallani olen työskennellyt kahden erinomaisen kustannustoimittajan kanssa. Yhteistyö nykyisen toimittajani kanssa alkoi jo Anna minun rakastaa enemmän -romaania kirjoittaessani.“

Täysikuun tenho

Tänään aamuyöllä olisi voinut ihailla punaista täysikuuta, kiitos täydellisen kuunpimennyksen, mutta tietenkin taivas oli pilvessä. Täysikuu liitetään moniin kauhukokemuksiin ja -tarinoihin, ja täällä <— voit testata oman tietämyksesi fobioiden, kauhukirjallisuuden ja -elokuvien suhteen. Kauhuleffoista kirjoittaa myös Tiina Kaiken teoria -blogissaan. Täysikuun tunnelmaan sopii myös Topin sadan sanan tarina Jäähyväiskirje.

Vihreä pilvi Helsingin taivaalla

Ylihuomenna pääkaupunkiseudun asukkaita kohtaa surrealistinen näky: Ruoholahden taivaalle nousee vihreä pilvi. Kyseessä on englantilaisen Helen Evansin ja saksalaisen Heiko Hansenin (taiteilijapari HeHe) ympäristötaideteos, jonka tarkoituksena on herättää väki pohtimaan energiankulutuksensa määrää ja motiiveja.

Kaksikon mukaan energiankulutusta koskeva keskustelu kärsii gigantismista; siitä, että asiasta puhutaan aina globaalisella ja teollisella tasolla. Politiikan ja talouden mahtimiehet ja -naiset pallottelevat tuhansien tonnien päästökiintiöillä kuin kyseessä olisi hauska rantaleikki. Tosiasiassa kyse on meistä, tavallisista normikansalaisista, jotka pystymme omilla päätöksillämme vaikuttamaan paitsi energian kulutuksen määrään, myös päättäjien toimintaan, jos vain viitsisimme tehdä muutakin kuin tuijottaa tv-ruudun äärellä formulaa ja saippuasarjoja.

Tekijöiden mukaan Vihreä pilvi -teoksessa on myös ironinen taso: se estetisoi teollisen tuotannon ikonin ja pyrkii samalla kohdistamaan siihen yleisön kriittisen katseen. HeHen ilmestymisestä Helsinkiin saamme kiittää Pikseliähkyä, elektronisen taiteen ja alakulttuurien festivaalia, joka pyörähtää kahdeksannen kerran käyntiin maaliskuussa. Lisätietoa Vihreän pilven taustoista, tekijöistä ja tukijoista löytyy täältä ja täältä.

Polyteknia ja muut tutut demonit

Olen tänään ollut niin vahvasti näppäimistön vanki, että olen alkanut haaveilla —> Soffanemian uhriksi joutumisesta. Sarin ja Tiinan sankarittaret antavat myös muunlaista kriisiapua.

Wanhojen tavaroiden taika

Eilispäivä kului kuin siivillä, vanhoja aarteita metsästäen. Ystäväni Hulda on kiertänyt kirpputoreja ja kolunnut osto- ja myyntiliikkeitä niin kauan kuin olen hänet tuntenut. Ajaessamme eilen kohti Tamperetta muistelimme ystävyytemme alkutaipaletta ja öistä automatkaamme Sodankylän ensimmäisille elokuvajuhlille — herregud, miten siitäkin on jo vierähtänyt aikaa! Niin se vanhuus lähenee, ja menneiden aikojen lumo vain kasvaa.

Meistä muista nostalgiahenkisistä Hulda on aina erottautunut tarkan katseensa ansiosta. En lakkaa hämmästelemästä hänen kykyään löytää tavararöykkiöiden keskeltä himoittuja esineitä tai nauruhermoja kutittelevia kitsch-tavaroita. Sitä sain todistaa jälleen eilen toimiessani mestarin oppipoikana ja kantoapuna, kun etsimme keittiökapineiden, kattauksen ja sisustuksen helmiä hyllyjen täytteeksi. Hulda on näet toteuttanut haaveensa ja avannut samanhenkisen Hilda-rouvan kanssa ikioman wanhojen tavaroiden kaupan.

Ja nyt seuraa varoituksen sana kaikille keräilijöille: jo yksikin käynti Klaukkalan keskustassa toimivassa —> Hilda & Hulda -liikkeessä voi aiheuttaa riippuvuutta. Molemmat rouvat ovat kovia puhumaan, ja tavaroihin liittyviä tarinoita kerrotaan auliisti, vaikka asiakas ei sitä aina huomaisi itse toivoakaan. Viimeisenä vinkkinä mainittakoon, että Hulda tekee myös tilaustyönä vanhoista esineistä lumoavia tauluja. Itse olin langeta Valinnan vaikeus -teoksen äärellä. Siinä koristeellisesti kirjaillun pitsiliinan päälle on kiinnitetty kahdet komeat aterimet. Symboliikkaa ei liene tässä tarpeen ryhtyä selittämään.