Aurinkoa minun on kiittäminen kolmesta upeasta visuaalisesta kokemuksesta. Tarkoitukseni oli koluta viime sunnuntaina Matkamessujen anti ja kantaa kotiin kilokaupalla esitteitä, joiden äärellä olisi rattoisaa suunnitella tulevia reissuja. Mutta kun kirkkautta hohkaava tulipallo kiipesi taivaankantta pitkin ja kirpeä tuuli puhalsi pilvet Helsingin yltä muille maille, ajatus väkeä ja hikeä vellovasta sisätilatapahtumasta alkoi tuntua yhä tympeämmältä. Onneksi takataskusta löytyi suunnitelma B: taidegalleriakierros.
Mutta ensin oli päästävä Kaivopuistoon, josta avautui huikea näky. Vapaana aaltoileva meri heijasti peilin tavoin taivaan syvän sinen, ja katse kulki aina vain kauemmas valon terävöittämässä maisemassa. Ilma sikisi kevään tuoksuja, ja poikkeuksellinen sää oli sekoittanut myös rantapuuhun lennähtäneen talitintin, joka kupu piukeana luritti taukoamatta serenadiaan.
Galleriakierrokselta poimin kaksi tähän vinkiksi, Tapani Mikkosen –> näyttelyn Galleria Krista Mikkolassa ja Kuutti Lavosen maalauksista ja grafiikkateoksista koostuvan Lapsi kuljettaa -näyttelyn, jonka näin Annantalossa, mutta joka on nyttemmin siirtynyt Itä-Helsingin kulttuurikeskus Stoaan.
Kriitikko Paula Holmila hehkuttaa Uuden Suomen sivustolla Mikkosen näyttelyä, eikä syyttä. Itse ihastuin taiteilijan Asetelma-teokseen niin valtavasti, että hädin tuskin sain itseni revittyä liikkeelle sen ääreltä. Teoksesta ei valitettavasti löydy kuvaa, ja toisaalta hyvä niin. Nettiversio ei ikinä kykene toistamaan maalauksen alkuperäistä voimaa ja liekehtiviä värejä.
Toinen kierroksen helmi vei minut enkeleiden luo. Olen aina pitänyt Kuutti Lavosen tiettyä luonnosmaisuutta ja samanaikaisesti vahvaa, mystistä tenhoa sisältävistä töistä. Hänellä on lempeä viiva, niukat mutta tarkoin harkitut värit ja ennen muuta kyky taltioida tunteet — kaiho, suru, rakkaus, tuska — teoksiinsa. Itseään mustaksi karitsaksi kutsuva Lavonen kertoo Tiina Nyrhisen artikkelissa Ripaus vaikeuksia, aavistus ratkaisua (Grafiikanlehti, 2005, ss. 10-11), ettei hänen enkeli-innostukseensa liity mitään uskonnollista heräämistä, vaan taiteilija on löytänyt niistä vastakaikua omalle barokin kaipuulleen. Kiinnostavaa ja jotakin hyvin koskettavaa on mielestäni siinä, miten Lavonen on antanut enkeleille samat ikävaiheet kuin ihmisille: lapsuuden, nuoruuden, aikuisuuden vuodet ja vanhuuden.
Aune Laaksosen taidesäätiön ja Joensuun taidemuseon kokoelmista koottu näyttely on esillä Stoassa 10.2. saakka. Omaksi suosikeikseni nousi kaksi teosta, lumoava Toivo sekä suorastaan häkellyttävän ankara, punaisella värillä tehokkaasti korostettu Barabbas. Kenellä on asiaa Itäkeskukseen, piipahtakoon samalla enkeleiden luona. Visiitti on sen väärtti, lupaan sen.
