Voisiko joku ystävällisesti selittää, miksi blogini päivittyy Blogilistalla harva se tunti, vaikka en pilkkuakaan merkinnöissäni muuta? Tämä tekninen mysteerio menee kerta kaikkiaan yli hilseen.
Osataan sitä näemmä muuallakin kuin Turussa haistattaa pitkät kulttuurihistoriallisesti arvokkaille rakennuksille vai mitä mieltä olette Barcelonan päättäjien tuoreimmasta idiotismin todisteesta — Sagrada Familian alitse aiotaan rakentaa luotijunarata, ja laskelmat osoittavat, että Gaudín huikea luomus on vaarassa sortua. Lähiperspektiivin tilanteeseen tarjoaa Kafkakoski, sukella siis —> Euroopan reunalla -blogiin.
Hypistelin koko eilisillan aarretta ja reitti unien maailmaan kävi koko ajan hankalammaksi, kun silmät ahmivat väkeviä tarinoita, vietteleviä säkeitä, herkullisia piirroksia, yllättäviä tiedonjyviä, dadaistisia kollaaseja ja pysäyttäviä ajatuksia. Pidin käsissäni uusinta Säröä, jonka kätilöistä olen yksi, ehkä se ylpein.
Toimitussihteeri minussa ei uupunut sekään, vaan etsi sivuilta herkeämättä logiikka- ja lyöntivirheitä, huomiotta jääneitä mokia. Ylpeyteni paisui aina vain, sillä löytämieni erheiden määrä on toistaiseksi kovin, kovin vähäinen. Koska kyse on painotuoreesta lämpimäisestä, en pysty vielä linkittämään uuden numeron esittelysivulle, mutta vihjerypäs tosi tuhdin lehtemme sisällöstä löytyy —> täältä.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Lisäys 29.10.
Nyt painotuore lehti sisällysluetteloineen löytyy myös Särön nettisivustolta. Katso ja ihmettele, mistä kaikesta —> uusin numero <— kertoo.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Kas, kuka siellä kyselee: mikä ihmeen Särö? Pidänpä siis pienen infotuokion.
Pääkallopaikan koordinaatit ovat 60°23′35″N, 25°39′50″E eli maantieteellisesti Uuden Itämaan kirjallisuus- ja kulttuurilehden toimitus sijaitsee Porvoossa, tarkemmin sanottuna Taidetehtaalla. Ken on kuunnellut Avanti!n suvisoittoa tehdassalissa, on samalla vieraillut naapurihuoneistossamme. Päätoimittaja Mark Mallonin henkiin puhaltama lehti on virvoittava elämysten saari nykyisten henkilön palvontaan/nöyryyttämiseen keskittyvien ja pintaraapaisuja tarjoavien kertakäyttöjulkaisujen joukossa. Kuten Mark ensimmäisen numeron (1/2006) pääkirjoituksessaan kiteytti: “Ainoa toiselle ihmiselle välittämisen arvoinen asia on harharetki sattumaan.“
Minulle sattuma on aina merkinnyt tietä uuteen ulottuvuuteen, niin myös Särön kohdalla. Miten elähdyttävä kokemus onkaan ollut tämä elämäni tuorein aivomyrsky, joka palautti jo hiipumassa olleen intohimoni lehtien tekemiseen. Olen kerta kaikkiaan niin kyllästynyt nykymedian formaattiajatteluun; siihen, että suunnittelukokouksissa lyödään lukkoon jo kuukausia aiemmin tulevien lehtien anti ja juttujen sisältö. Tarkat näkökulmavalinnat ja taittopöydän ääressä luodut esteettisesti kauniit ja ennen kaikkea virheettömät visuaaliset kokonaisuudet eivät salli yllätyksiä, pienintäkään poikkeamaa. Käytännössä rikkeettömän illuusion luominen rajaa todellisen, sen rosoisen ja rumuuttakin sisältävän ja toisaalta maailmanmenoon kantaa ottavan ja aatteellisen elämän koreiden julkaisujen ulkopuolelle.
Nykymediaa riivaa myös toinen rajoittuneisuus, tunteisiin keskittyminen. Kun Kari Heiskanen ohjasi viime talvena Helsingin kaupunginteatteriin Bertolt Brechtin Kerjäläisoopperan, hän antoi ensi-illan edellä haastattelun Aamulehdelle (20.1.2007). Vaikka Heiskanen puhuu teatterista, ajatuksen voi laventaa koskemaan myös mediaa: “Kaikki eivät halua turtua tunteellisiin tarinoihin vaan nauttivat siitä, että näytelmä kyseenalaistaa totuttua ja haastaa ajattelemaan.“
Samasta asiasta on puhunut näytelmäkirjailija Laura Ruohonen. Enemmän kuin ihmisten väliset suhteet, häntä kiinnostavat ihmisten käsitykset ja ideat, heidän tapansa nähdä maailma: “Tunteet ovat tärkeitä, mutta kaiken keskittäminen niihin on kapea, joskin tällä hetkellä sangen muodikas tapa. Se, ketä ihminen rakastaa tai miten hän kuvailee rakastelemista, on kuitenkin vähemmän intiimiä kuin se, että hän paljastaa jonkin hyvin henkilökohtaisen ajatuksensa maailmasta. Parhaimpia ja samalla ujostuttavimpia hetkiä näyttelijöiden kanssa ovat olleet ne, kun on uskallettu paljastaa toiselle pitkään hellitty muisto tai ajatus. Siinä päästää toisen ihmisen sisälleen hyvin intiimillä tavalla.“
Uusinta Säröä (nro 2-3/2007) lukiessani tiedän, etten ole mietteineni yksin. On iso joukko väkeä, joka ammentaa elämänsä sisällön jostakin muusta kuin A-, B-, BB- ja Ö-luokan julkkisten romansseista, lemmenleikeistä ja on/off-suhteista. Nautin saada lukea emeritusprofessori Yrjö Varpion paneutunutta ja kymmenin tiedonjyvin ryyditettyä tekstiä Väinö Linnasta. Juttu sisältää myös erään Linnan ajatelman ajasta, mihin olen kerta kaikkisen ihastunut: “Mikä on nykyhetki? Pieni pala arkea, joka katkaisee iankaikkisuuden molempiin suuntiin jatkuvan juhlan.“
Olen myös saanut tutustua Jouko Sirolan matkassa setukaiseepoksen saloihin ja hämmästellyt Anja Hyvösen johdolla pitsien mytologiaa. Kalliomaalausten historiasta ja merkityksestä minua valaisee liuta alan huippuasiantuntijoita: Pekka Kivikäs, Antti Lahelma, Timo Miettinen ja Juha Pentikäinen. Enkä voi kuin ihailla runoilija Jyrki Kiiskistä, joka analysoi säkenöivästi muistojen sijaa runoissaan. Sanojen lisäksi minua hellivät Sanna Saastamoisen ja Ari Talvilan taiten tekemät kuvitukset ja kuvataiteilija Sándor Vályn dadaistiset kollaasit.
Tiedän, olen onnekas. Mutta tämän onnen tahdon jakaa. Jep, ja nyt alkaa ponteva markkinointiosuus. Sukella —> tänne, niin voit tilata Särön itsellesi. Jos ensin haluat hypistellä aarretta omissa käsissäsi, etsi Helsingin Kirjamessuilta Rosebud Books Oy:n osasto (uusi yhteistyökumppanimme). Sieltä löydät Johanna Muurisen, energisen säröläisen, joka luotsaa sinut maailmaamme. Älä enää aikaile!
Rakkaus kuviin ja kuvaamiseen näkyy vahvana uudessa, Hanna-Mari Rinteen ja Katja Lösösen perustamassa Raw-lehdessä. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä kuvajournalismiin ja dokumentoivaan valokuvaukseen erikoistunut aikakauslehti ei ole tekijöilleen mikään rahasampo, eikä se ole sitä avustajillekaan, sillä Raw´n painatuskustannukset ovat niin korkeat, että siihen kuluvat kaikki eurot. Toistaiseksi palkk(i)oihin ei jää senttiäkään.
Sellaista se on kulttuuri- ja taidelehtien tekeminen nykypäivän Suomessa. Kulttuuriviennin edistämiseksi kyllä rekrytoidaan kovapalkkaista väkeä erilaisia strategioita miettimään ja keskustelemaan niistä kymmenissä seminaareissa niin kotimaassa kuin rajojen ulkopuolellakin, mutta varsinaiset kulttuurintekijät ja taiteilijat saavat yhä tehdä työtään omasta selkänahastaan repien.
Teos-kustantamon kimppablogi on saanut uuden sanataiturin. Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon parhaasta esikoisteoksesta kaksi vuotta sitten pokannut Juhani Känkänen on sonnustautunut enteilijän kaapuun ja esittäytyy ajatuksineen —> täällä.
Sangen monet viimeaikaisista merkinnöistäni ovat kieltämättä olleet kevyitä viihdepläjäyksiä, mutta se sallittakoon bloggaajalle, joka päivätyökseen yrittää vaikuttaa fiksulta, idearikkaalta, pätevältä ja sanavalmiilta — niin kuin me kaikki. Jotenkin energiani vain on viime viikkoina suuntautunut muihin kanaviin kuin tähän ikiomaan blogiini, jota niin kovin ponnekkaasti olen markkinoinut taiteen ja kulttuuririentojen äänitorvena.
No, luovasta ilmaisusta on toki kyse tässäkin videossa, jossa edesmenneen Juice Leskisen rakastettu Syksyn sävel taipuu yhdellä sormella soitettuna ja uudelleen sanoitettuna suorastaan vallankumoukselliseen kulmaan. Erityisesti pidin nuorten miesten tavasta heiluttaa huivejaan, liekö duo katsastanut itsensä Martha Grahamin koreografioita omaansa suunnitellessaan. Heissäkö on tulevaisuutemme? Kotoinen camp-aarre löytyi alun perin Jagen renessanssi -blogista.
Nukahteletko kokouksissa, seminaareissa tai tuotekoulutuksissa? Miten pysyt hereillä asiantuntija-alustusten aikana? Tässä on keino, joka muuttaa kaiken. Kiittäkää seinänaapureitani (jotka kierrättivät saamansa meilin minullekin), että pelastin ensi viikon palaverinne — tai ainakin tämän perjantain. Rattoisaa viikonloppua!
Säännöt
Ruksaa ruutu, kun kuulet kyseisen ilmaisun kokouksessa, seminaarissa, kurssilla tai muussa vastaavassa tilanteessa. Kun saat viisi merkintää pysty- tai vaakasuoraan taikka vinottain, nouse ylös ja karju: HEVONPASKAA!
|
SYNERGIA |
STRATEGIA |
VISIO |
CASE |
TILANNE- HERKKYYS |
|
YDIN- OSAAMINEN |
DYNAAMINEN |
MISSIO |
PROFILOITU- MINEN |
BRÄNDI |
|
ARVOT |
SEGMENTTI |
LÄPÄISY- PERIAATE |
ITSE- OHJAUTUVUUS |
SIGNAALI |
|
TULOS- VASTUU |
RESURS- |
FOKUSOINTI |
LAATU- JOHTAMINEN |
PITKÄSSÄ JUOKSUSSA |
|
TRENDI |
ASIAKAS- LÄHTÖISYYS (KESKEISYYS) |
TOIMINTA- YMPÄRISTÖ |
KONSEPTI |
FUNKTIO |
Käyttäjien kokemuksia:
”Olin ollut kokouksessa vasta viisi minuuttia, kun voitin.”
Timo J. Nieminen, Pudasjärvi
”Tarkkaavaisuuteni kursseilla on parantunut dramaattisesti.”
Satu Henriksson, Helsinki
”Kokoukset eivät ole olleet koskaan samanlaisia ensimmäisen voittoni jälkeen.”
B. Virtanen, Oulu
”Ilmapiiri oli erittäin jännittynyt viime myyntikokouksessa, kun 14 meistä odotti yht’aikaa viidennettä ruksia bingorivilleen.”
Karl Myrdahl, Imatra
Lisäys klo 17.10
Merkintääni kommentoinut Tero Hannula tietää, mistä palavereiden uusi jännityspeli on kotoisin. Itse en ole Jyrki Liikkan —> kirjaan (Atena Kustannus, 2007) tutustunut, mutta eiköhän tuo pitäne katsastaa. Kiitos, Tero.
Lisäys klo 21.50
Haa, Janne Jalkanen pani paremmaksi. Nostan hänenkin tiedonjyvänsä tänne framille, koska kaikki eivät jaksa kuikuilla noihin kommenttilodjuihin. Jannen mukaan kyseessä on alun perin amerikkalainen “buzzword bingo”, jonka ensiesittely tapahtui Dilbert-sarjakuvassa vuonna 1994. Lisätietoa löytyy —> Wikipediasta. Iso kiitos, Janne!
Tekijänoikeudet puhuttavat taas. Tällä kertaa soppaa hämmentää –> Kimmo Hakola, Uuden Suomen bloggaajiin kuuluva säveltäjä, jonka mukaan “kulttuurin puolustaminen on tänään sekä kansallisen kulttuuri-identiteetin että suomalaisten työpaikkojen puolustamista“. Ketkä hyötyvät eniten, jos tekijänoikeudelliset asiat siirretään opetusministeriöltä perusteilla olevalle työ- ja elinkeinoministeriölle? Kommenttiloota tulvii jo mielipiteitä siirtohankkeen puolesta ja sitä vastaan.
Nyt on ihan pakko kehua: Virpi Salmi taitaa median lähiluvun kadehdittavalla tavalla. Mikä parasta, hän malttaa pysähtyä tekstien äärelle silloinkin, kun minä ja noin puoli Suomen kansaa olemme jo turtuneet koko aiheeseen, ja roimii lukemaansa ärhäkkäästi julkkisten ja kollegoiden vihoista piittaamatta. Kyse on tietenkin Haloo, onko julkisuudessa? -blogista, jonka parhaita paloja voi maistella mm. täällä, täällä, täällä ja täällä. Ja kenenkähän tyhjäpäisen kollegan onnettoman hengentuotteen Salmi mestaa ensi kerralla?
