Kalanmaksaöljyä, kiitos!

Tavoitteeni on osata kirjoittaa niin, että kirjani olisi kuin kalanmaksaöljykapseli. Se on kaunis, kirkas ja pyöreä, kuin pieni meripihkahelmi. Se on myös helppo nielaista, ja vasta tunnin kuluttua suuhun tulee mädän kalan maku. Kirjan pitäisi olla sellainen.

Sanojen takaa löytyy Reidar Palmgren, jonka kirjoista pidän todella paljon. Aforistisen ajatelman myötä toivotan kaikille kävijöille rattoisaa suvea. Aion nimittäin panna blogini hetkeksi hyllylle, nauttia pitkästä, kuumasta kesästä (kai se vielä joskus tulee, tuleehan?), kärpäsistä ja kalanmaksaöljykapseleista. Hilirimpsis ja nyt sitä mennään!

Rankkoja hetkiä

Toimin taas liikenteenohjaajana ja kierrätän lukijat eteenpäin. Talouselämä-lehden toimittaja Maria Tojkander on tehnyt puhuttelevan jutun siitä, miltä tuntuu, kun kollega saa potkut. Helppoa ei ole irtisanojallakaan. Kannattaa lukea.

Lisäys joskus iltasella

Kesävieraista kirjoittavat Kirsi Haapala ja Kuiskaaja. Asiaa.

Arkistojen aarteita ja hyviä hemmoja

Ravasin eilen koko päivän tiedon perässä pääkaupungissa. Oikukas tuuli riepotteli meitä surkeita kuolevaisia, rikkoi sateenvarjoja (myös minun) ja pörrötti kuontalot harakanpesiksi. Sade hakkasi asvalttia ja rummutti autojen peltejä, kun matkasin Frank-hemmojen lailla sisukkaasti kohti Eiran kaupunginosaa (tosin lähtöpisteeni ei ollut Kallio vaan Länsi-Pasila).

Tähtäimessäni oli KAVA, joka aiemmin tunnettiin nimellä Suomen Elokuva-arkisto. Ja nyt alkaa tämän merkinnän aariaosuus, huikea ylistys henkilökunnalle, jonka ansiosta vielä tänäänkin hyrisen tyytyväisenä kuin parasta kermaa latkinut kissa. Lyhyesti: oli ilo asioida paikassa, jossa ihmisillä riittää omista työkiireistään huolimatta asiakkaille aikaa ja huom! huumorintajua. KAVAN henkilökunnan ansiosta onnistuin löytämään lyhytelokuvan, jota olin erään kirjaprojektini vuoksi turhaan metsästänyt Mikkelistä asti. Lisäksi minut opastettiin asiantuntevasti arkiston muiden aarteiden äärelle ja neuvottiin, miten löydän kaipaamani tiedot jatkossakin omalla koneellani. Kiitäköön tämä vilpitön kiitos pomoille ja päättäjille asti: hienoa porukkaa teillä siellä KAVA:ssa!

Taivas tulessa eli kun kasino paloi

Tämä Deep Purplen ikimuistoinen biisi on yksi niistä, jotka ovat pitkään kärkkyneet sunnuntaiklassikkolistani kärkipäässä. Todennäköisesti se on jo soinutkin jonkun listalla, en vain nyt muista sitä. Lopullisen sysäyksen siihen, että valitsin tämän suvisen mutta sateisen sunnuntain klassikoksi vuonna 1972 julkaistun Smoke on the Water -kappaleen, antoi Anssi Kelan aiemmin tällä viikolla kirjoittama blogilastu, jossa hän kertoi toiveestaan: olla yhden illan verran Ritchie Blackmore. Kiitos YLE TV2:n pitkään hellitty haave toteutui. ;-) Tuloksen voi nähdä täällä.

Sunnuntaiklassikoita ovat tänään valinneet mm. Halo Efekti, Kari, SusuPetal, Sooloilija ja Tuima.

Särö rakkaudessa

Koska ihmisen ikävä toisen luo on nykyään niin kovin vahva ja kalvava, Uuden Itämaan kirjallisuus- ja kulttuurilehti Särö on päättänyt ottaa käyttöönsä Cupidon siivet, tarttua jouseen ja ampua kaihoaviin sydämiin tarkoin tähdätyt nuolet. Käytännössä homma hoituu siten, että Särö herättää henkiin vanhan kunnon senssipalstan. Näin internetittömätkin voivat löytää sen hukassa olevan naisen tai miehen. Lisätietoja uudesta pariutumispalvelusta löytyy Särön —> blogista. Sukella jo ja laadi tunteistasi ja kiinnostuksen kohteistasi kertova ilmoitus elämäsi sulostuttajalle!

Lyhyestä virsi kaunis

Istuin eilen Hyvän Omantunnon linnakkeessa Suomenlinnassa ja vaikutuin: Q-teatterin Siniväriset kuljetti katsojat läpi lähimenneisyyden, ryvetti arvot ja nosti ne uudelle tasolle, nakkasi näyttämölle lotat, amatsonit, retrobiisit ja Olavi Paavolaisen, siirsi lopulta luupin alle koko Suomi-neidon ja toi hallitusti hämmennyksen ihon alle. Ennen kaikkea rajoja, valtaa, isänmaan ideologiaa ja sananvapautta puiva esitys osoitti, että uudessa draamassa on lumoa ja tarkasti nivusiin tähdättyjä potkuja. Puhumattakaan rohkeasta, taitavasta ja notkeasta näyttelijäntyöstä. Kiitokset ansaitsee koko joukkue: Laura Birn, Wanda Dubiel, Joanna Haartti, Lotta Kaihua, Elena Leeve, Taisto Oksanen, Oskari Perkki, Hanna Raiskinmäki, Eero Ritala ja Eeva Soivio. Jos teillä ei ole vielä lippua, hankkikaa se heti!

Kriitikko Maria Säkön arvostelu esityksestä löytyy —> täältä.

KÄÄK! eli sankaritkin vanhenevat

Lapsuuteni uskollinen ystävä ja sateisten päivien seuralainen, Aku Ankka, täyttää tänään 75 vuotta. Sen kunniaksi pöytään on katettu sihijuomaa ja Iineksen hätävaraa. Sen voit tehdä itsekin. Tässä ohje, joka on alun perin julkaistu Mikki Hiiren keittokirjassa (Kirjalito, 1983):

2 dl vispikermaa
1 1/2 dl vadelma- tai muuta hilloa
3 suurta korppua
muutamia pikkuleipiä

 1) Vatkaa kerma vaahdoksi. 2) Sekoita hillo varovasti joukkoon. 3) Murenna korput ja pikkuleivät ja sekoita joukkoon. Ja sitten eikun SYÖMÄÄN!

Kymmenen vuotta ruokaa klikkaamalla

Kesäkuun alussa tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun verkkoon syntyi yksi sosiaalisen median kärkihankkeista. Mielipide on omani, ja nyt viittaan siis The Hunger Site -sivustoon. Idea on yksinkertainen: yhdellä klikkauksella voit lahjoittaa ruokaa nälästä kärsiville. Annoksen maksaa sponsori.

The Hunger Site on yksi niistä sivustoista, joilla vierailen säännöllisesti. Kymmenen vuoden aikana sivusto on laajentunut kuusiosaiseksi kokonaisuudeksi, jonka kautta kävijät voivat toimia myös rintasyövän ehkäisemiseksi, tukea lasten terveyshankkeita, edistää luku- ja kirjoitustaitoa, suojella sademetsiä ja puolustaa eläinten oikeuksia. Sivusto on malliesimerkki kompaktista, tyylikkäästä ja toimivasta nettiprojektista, jonka äärellä viihtyy parhaimmillaan tuntikausia. Syy on yksinkertainen: sivustolta löytyy läjäpäin kiinnostavaa informaatiota, ajankohtaista tilastotietoa, koskettavia tositarinoita ja huikaisevia valokuvia.

Tee sinäkin päivän hyvä työ ja käy klikkaamassa ruokaa sitä tarvitseville!

Olemisen riemu ja hiljaisuuden huntu

Turhanpäiväinen älykkyys syö ihmistä rotan lailla

Valtaosa teistä tunnistaa jo lainaamistani sanoista, minkä biisin olen valinnut tämän viikon sunnuntaiklassikoksi — aivan oikein, Dave Lindholmin vuonna 1982 levyttämän Pieni ja hento ote. Se on yksi kauneimmista lauluista, jonka tiedän. Siksi on edelleen vaikea uskoa, että Lindholm kirjoitti tekstin alle puolessa tunnissa kesken levytyssessiota, kuten käy ilmi YLE:n Popstudion toimittajan Susanna Vainiolan jutusta.

Erityiskiitos lankeaa levyn tuottajalle Otto Donnerille, jonka sovitus on yksinkertaisesti hieno. Rakastan noita viuluja (EDIT: ja selloja), jotka tuovat koruttoman kauniiseen sävellykseen sydäntä riipaisevan kaihon ja hehkun. Nauttikaa, ystävät!

Muiden bloggaajien valitsemia sunnuntaiklassikoita löytyy täältä.