Punnittua puhetta maakunnista

Sain jälleen Teatteri-lehden ansiosta tavata ihmisen, jonka tapa katsoa maailmaa ja ympärillämme kiehuvaa elämää sai minut pysähtymään ja puntaroimaan myös oman arkeni kuvioita. Kouvolan Teatterissa työskentelevä ohjaaja Kaija Viinikainen on tehnyt 1970-luvulta saakka ansiokasta työtä, mutta suurelle yleisölle hän on tuntematon. Valitettavasti.

Useissa taloissa ja monenlaisia työyhteisöjä nähnyt Viinikainen sanoo viihtyneensä maakunnan pienissä teattereissa hyvästä syystä. Niissä on hänen mukaansa usein parempi, kannustavampi ja keskustelevampi henki kuin megalomaaniksi kasvaneissa teatteritaloissa. Maakunnista hän myös kertoo löytäneensä pelinrakentajia, ihmisiä, joista hän on heti tuntenut riemua.

“Ilman pelinrakentajia, yhteistyötä arvostavia voimakkaita persoonia, työskentelystä voi tulla hyvin ristiriitaista. Pelinrakentajat luovat tekemisen henkeä ja saavat aikaan sen, että koko näyttelijäyhteisö voi paremmin. He myös osaavat sanoa kriiseissä oikeita sanoja, kannatella koko ryhmää, mikä helpottaa valtavasti ohjaajan työskentelyä.”

“Maakuntateattereissa minua jaksaa aina ihmetyttää se, miten vahvasti työntekijät tuntevat olevansa osa teatteria. He pohtivat teatterinsa asioita ja kokevat siitä enemmän vastuuta kuin suurissa teattereissa työskentelevät. En usko, että he jaksaisivat tehdä työtään, elleivät he tuntisi aitoa rakkautta teatteriaan kohtaan.”

Pieni on kaunista, sanotaan. Monesti se on myös inhimillisyyden synonyymi. Suurissa rakenteissa pieni ihminen usein eksyy ja särkyy. Se pätee niin teatteriin kuin muihinkin työyhteisöihin.

Vuoden ensimmäisessä Teatteri-lehdessä ääneen pääsevät Viinikaisen ohella myös maakuntien rakastetut näyttelijät: Oulun kaupunginteatterissa työskentelevä Tuula Väänänen, Vaasan kaupunginteatterin pitkäaikainen näyttelijä Ilkka Aro sekä Tampereen Teatterin valovoimainen Tuija Vuolle. Lukekaa, ystävät. Tarjolla on punnittua puhetta, muillekin kuin teatterin ystäville. Voit tilata Teatteri-lehden täältä.

Lumikiteiden maailmassa eli ylistys ainutkertaisuudelle

Lunta vyöryy tätä kirjoittaessani joka paikasta: katoilta, taivaasta ja radiosta. Yhdysvaltain itärannikko on osin halvaantunut lumimyräkän vuoksi, raportoi uutistoimittaja valtameren takaa.

Massana lumi tuntuu jo lähes viholliselta, mutta silti jaksan ihailla yksittäisten lumihiutaleiden kauneutta. Se on teemana myös täksi sunnuntaiksi valitsemassani klassikossa, Eva Dahlgrenin vuonna 2005 levyttämässä laulussa Snö. Toisissa sääolosuhteissa olisin ehkä valinnut jonkin toisen laulun, vaikkapa ikisuosikki Vem tänder stjärnorna?, mutta radiossa haastateltu asiantuntija kertoi niin mukaansatempaavasti lumikiteiden ainutkertaisuudesta, että se sinetöi valintani.

Muiden bloggaajien valitsemia sunnuntaiklassikkoja löytyy täältä.

“Pää huono oli”, arveltiin, ”mut sydän paikallaan”.

Otsikon säkeet kirjoitti tämän päivän juhlakalu, Johan Ludvig Runeberg, joka näin luonnehti Sven Dufvaa. Porvoo juhlii kansallisrunoilijaamme urakalla (ohjelma löytyy täältä), ja huomenna avautuu uusi Walter ja Lina -näyttely Johanin ja Fredrikan kodissa (eipä unohdeta rakasta vaimoa; hän kun huolehti siitä, että herra runoilija sai keskittyä täysillä työhönsä).

Runebergin päivän toivotukset lausuu puolestani näyttelijä Dan Henriksson. Runoja, olkaa hyvät!

Vuoroin vieraissa

Runojen ystävien kannattaa sukeltaa tänään Särön blogiin, jossa vinkkaan ja muistutan eräästä mainiosta verkkoon kirjoittavien kohtaamispaikasta. Sivustolta löytyy satoja runoja.

Aina tarvitaan juuriharjaa

Lasse Pöysti osaa yllättää. Niin eilenkin, kun hän piti pienen kiitospuheen saatuaan Betoni-Jussin merkittävästä elämäntyöstä suomalaisen elokuvan parissa. Pöysti kiitti kahta järjestäjää, joista toisen hän oli tavannut 1940-luvulla, toisen pari vuosikymmentä myöhemmin. Miten hieno teko — nostaa valokeilaan ammattiryhmä, jota koskaan ei mainita saati palkita missään, mutta jonka panos on korvaamattoman tärkeä jokaisessa elokuvassa, ja myös teatteriesityksessä.

Minulla on ollut ilo saada haastatella Lasse Pöystiä Teatteri-lehteen. Juttu löytyy Taivaannapa-sivustolta. Siinäkin Pöysti muistuttaa, ettei näyttelijä selviydy yksin. Aina tarvitaan juuriharjaa, so. ihmisiä, jotka seuraavat näyttelijän elämää, valintoja ja tekoja sekä kehuvat tai haukkuvat tarpeen mukaan. Tarkemmin ajatellen, sellaisiahan me tarvitsisimme kaikki!

Saappaat jalkaan ja menoks!

Satuin katsomaan torstaina CSI:n yhdeksännen kauden viimeisen All in -jakson, jossa soi myös tämä sunnuntaiklassikoksi valitsemani These Boots Are Made for Walkin´. Biisistä kasvoi sitkeä korvamato, mutta en valita. Hienoa musiikkia, oiva soundi. Löysin Juutuubista hauskan 1960-luvun tv-ohjelmasta taltioidun version, jossa Nancy Sinatra esittää laulun yhdessä tanssiryhmän kanssa. Naisten asut ja koreografia ovat mainioita! :)

Videon ääni on ymmärrettävästi melko huono, ja niinpä liitän tähän linkin myös Groovesharkiin, jonka versio soi jo paljon muhkeammin. Lisäinfoa biisin taustahistoriasta ja muusta tuotannosta löytyy Nancy Sinatran viralliselta sivustolta. Nyt saappaat jalkaan ja menoks!

Muiden bloggaajien valitsemia sunnuntaiklassikkoja löytyy Lepiksen blogista.

Charlie-pojan huikea tempaus

Joskus pienestä ideasta kasvaa todella suuri saavutus. Olen liikuttuneena seurannut brittiläisen Charlie Simpsonin tempausta. Seitsenvuotias pikkupoika halusi hänkin auttaa Haitin katastrofin uhreja, ja niin syntyi idea sponsoroidusta polkupyöräretkestä paikallisessa puistossa.

Charlien tavoitteena oli kerätä polkemalla 500 puntaa ja lahjoittaa ne Unicefin kautta uhrien auttamiseen. Kun uutinen pojan pyörätempauksesta alkoi kiiriä maailmalla, yhä useampi sukelsi JustGiving-sivustolle ja päätti toimia Charlien sponsorina. Pienistä puroista kasvoi valtava virta. Tällä hetkellä koossa on yli 172,000 puntaa.

Vieläkö joku kehtaa sanoa, ettei pienten ihmisten teoilla ole merkitystä?

Kiire kasvaa kuninkaaksi

Olen joskus aiemmin kertonut, että yksi lempilevyistäni on Walt Disneyn piirroselokuvien musiikista koottu tuplakokoelma. Kappaleiden joukosta valitsin tämänkertaisen sunnuntaiklassikon, Elton Johnin säveltämän ja Tim Ricen sanoittaman I Just Can´t Wait to be King.

Youtubessa olisi ollut tarjolla parikin satoja tuhansia kertoja katsottua videopätkää, mutta olen linkittänyt tarkoituksella Groovesharkin kuvattomaan versioon. Kolmen minuutin aikana filmissä ravaa niin paljon Afrikan savannin väkeä, että osa laulun lyriikasta menettää tehonsa vauhdikkaan menon rinnalla.

Jylhämaan kuninkaaksi haikailevan Simban ja kuninkaan neuvonantajana toimivan Zazun dialogi on minusta hulvattoman hauska ja naseva, kiitos erinomaisen notkean näyttelijän Rowan Atkinsonin sekä täydestä sydämestään nuoren Simban rooliin heittäytyvän Jason Weawerin. Sanoituksen voi lukea täällä.

If this is where the monarchy is headed
Count me out
Out of service, out of Africa
I wouldn’t hang about
This child is getting wildly out of wing!

Lisää bloggaajien nimeämiä sunnuntaiklassikkoja löytyy Lepiksen blogista.

Sohvaperunoita, vanhoja tätejä, musaa ja chiliä — på svenska

Ensin alkuun trumpetit soimaan ja valot vilkkumaan! Ja nyt, fanfaarien laannuttua, seuraa ilouutinen kaikille suomenruotsalaisille, ruotsia taitaville tai ruotsin kielen taidosta haaveileville. Verkkoon on ilmestynyt uusi blogipalvelu Ratata.fi, joka kokoaa samalle areenalle ruotsinkieliset bloggaajat.

Palvelun takaa löytyy kaksi naista: Maria Ahonen ja Karin Lindroos, jota toimittaja Oskar Skogberg on haastatellut HBL:n verkkolehteen. Ratata.fi tarjoaa mahtavan pläjäyksen kiinnostavia kirjoittajia, kuvittajia, arjen raportoijia, valokuvaajia, valistuneita kuluttajia, taiteilijoita, tekijöitä, aktiivisia ihmisiä, mielipiteiden voimallisia ilmaisijoita. Suosittelen!

Totuus löytyy kaurapuurosta

Tunnustan avoimesti: nautin nostalgisista asioista. Eilen minua ilahdutti uutinen Raision uudesta markkinointi-ideasta. Tänä keväänä Elovena-kaurahiutaleita voi ostaa peltirasiassa, jonka ulkonäkö noudattaa 1950-luvun pakkausasua. Ehdin jo udella lähikaupastani uusvanhaa pakkausta, mutta toistaiseksi peltipurkit eivät ole ehtineet Porvooseen asti. Ehkä tänään?

Aavesormia, satiirikkoja ja kasvaimia versova viemäri

Ihme on jälleen tapahtunut: uusi Särö on pullahtanut painosta täynnä merkillistä väkeä, kiehtovia tarinoita, outoja kuvia, rimpuilevia ajatuksia ja pysäyttäviä sanoja. Sivuilta vyöryy unien musiikkia, savantteja, geneetikkoja, tajun draamaa ja esikoisrunoilija Tuukka Hämäläisen säkeitä.

Mukana on myös uusi kritiikkiosio, jota luotsaa Jyväskylän yliopiston verkkoprosaisti, kirjoittamisen opettaja Risto Niemi-Pynttäri. Tuliterän numeron kunniaksi toimitus piti männä viikonloppuna pikkujoulut (luitte aivan oikein), ja silloin esiin rävähti kevään markkinointislogan: Särö — sopivan hämärä. ;)

Etkö vielä kuulu Särön valaistuneeseen tilaajajoukkoon? Sukella –> tänne <– ja jo parilla eurolla postiluukustasi alkaa tippua vastustamatonta sanataidetta. Me emme ota lukijoitamme kevyesti!